Taaperoelämää tropiikissa: Onni on tässä ja nyt

Suomi-loma lähestyy kovaa vauhtia ja tuntuu, että mitä lähemmäksi se tulee, sitä nopeammin myös aika kuluu. En kuitenkaan laske tunteja tai päiviä lomalle lähtöön koska nyt on hyvä olla. Hyvä olla juuri täällä, tässä ja nyt.

Viime viikkoina on tapahtunut monia uusia asioita. En olisi uskonut, että juuri nyt alkaa tapahtua kun ollaan lähdössä pitkälle lomalle täältä. Toisaalta, ehkä näin oli tapahduttava, että voin sitten Suomessa iloisin mielin odottaa tänne paluuta. Muutamia asioita mainitakseni, olen tutustunut pariin uuteen ihmiseen, käynyt ekaa kertaa elämässäni tennistunneilla, käynyt stressinhallinta Workshopissa ja hakenut yhtä työpaikkaa.

Viime viikon torstaina saimme kaiken kukkuraksi vielä yhden vieraan Suomesta ennen lomaa. Emmi lentää meidän kanssa sitten takaisin Suomeen. Ollaan shoppailtu, käyty kaksoistorneilla ja oltu vaan, eletty arkea ja Emmi on toivottavasti myös nauttinut lomasta. Tämän päivän suunnitelmat menivät mönkään, koska Hekulla nousi kuume ja olemme nyt vaan kotona. Mälsää, tänään olisi ollut Hekun vika hoitopäivä ennen lomaa, mutta käydään vielä ens viikolla sanomassa heipat tädeille.

Suomi-koulu loppui tosiaan loman ajaksi toukokuun viimeisenä viikonloppuna ja jatkuu taas syyskuussa. Kaikki lähtivät iloisin mielin kesälomille, vaikka monella kyllä vielä jatkuukin kansainvälisessä koulussa puurtaminen. Syksyllä Suomi-koulussa aloittaa uusi pienten ryhmä ja Hekkukin pääsee mukaan touhuihin, odotan sitä innolla. Luvassa on muskaria ja kaikkea muuta kivaa.

Suomi-koululaisten tekemä aakkostaulu

Edellä mainitut uudet tuttavuudet ovat nyt vihdoin löytyneet täältä meidän omasta talosta. Toiseen törmäsin aiemmin talvella kiinalaisen uuden vuoden pippaloissa. Vaihdettiin tällöin numerot mutta tyyppi katosi kuin tuhka tuuleen. Syykin lopulta selvisi. Hän oli matkustellut Aasia-Eurooppa -väliä niin usein, ettei sitten ollut sen takia ehtinyt tavata aiemmin. Pari viikkoa sitten hän kuitenkin laittoi viestin ja ehdotti lounasta tai kahveja. No, tottakai menin ja kyllä oli mukavaa. Uusi ystäväni on kotoisin Islannista ja on myös opettaja, joten meillä oli heti monta yhdistävää juttua. Mua toki jännitti tapaaminen englannin puhumisen osalta, mutta ihan turhaan, kaiken saa kyllä jollain konstein selitettyä ja huomasin, että vaikken arjessa niin kovasti joudu täällä englantia käyttämään , kaupoissa asioimisen lisäksi, niin kyllä se vaan tottavie on täällä kehittynyt. Toinen uusista tuttavuuksista on Hekun päiväkotikaverin äiti. Hän taasen on kotoisin Ranskasta ja asunut täällä vasta 2kk. Ollaan nyt muutaman kerran tavattu lasten kanssa tossa altaalla. Hauskaa.

Tennistunnit lähtivät käyntiin siitä kun olin monta kertaa Hekkua viedessäni ohittanut meidän talon tenniskentän ja kaiholla katsonut, että olispa kiva kokeilla totakin lajia. Olin siis pistänyt merkille, että kentällä käy tennisope opettamassa meidän talon asukkaita. Tuomollekin siitä puhuin ja hän sanoi, että mene nyt vetämään sitä tyyppiä hihasta ja kysy tennistunteja siltä. No, arkuuttani en ollut saanut aikaiseksi. Kunnes sitten eräänä aamuna lompsiessani kotiin päiväkodilta ope huikkasi aidan läpi hyvät huomenet ja kysyi, että olisinko kiinnostunut tenniksestä. No todellakin! Ja, siitä se lähti. Nyt on takana kaksi tuntia ja vaikka se tuntuukin aika vaikealta näin aluksi, on se tuntunut mukavalta. Huomenna on siitäkin vika kerta ennen lomaa.

Ekaa kertaa tennistunnille!

Seuraavaksi haluan hehkuttaa stressinhallinta-Workshoppia! Joulumarkkinoilla tuli usein vastaan koju, jossa nainen myi sairaanhienoja joulukortteja, jotka oli itse suunnitellut ja piirtänyt. Korttien kuvat kiehtoivat ollessaan mustavalkoisia ja jotenkin erilaisia. Samassa huomasin naisen pitävän Thinking With Ink -Workshoppeja, jossa pääsisi itse kokeilemaan mustalla tussilla taiteilua ja samalla lieventämään stressiä keskittymällä piirtämiseen. Wau, ajattelin silloin ja päätin ottaa selvää, että milloin tällaisia workshoppeja sitten olisi. No, äkkiähän se puoli vuotta vierähti tässä välissä, ja vihdoin osui kohdalle sopiva ajankohta, maanantai 1.6. Sain mukaani vielä yhden suomalaisen ystäväni täältä ja innoissaan sekä avoimin mielin menimme viettämään neljätuntista sessiota erään condon ryhmätilaan. Vastassa oli supermukava, ihana ja innostava nainen, joka oli koulutukseltaan psykiatri ja oli kehittänyt nämä workshopit täällä Malesiassa. Hänkin oli muuttanut tänne miehen työn perässä ja turhautunut kotona olemiseen. Neljän tunnin aikana opimme kumman aivopuoliskon ihmisiä olemme ja miten se näkyy meissä. Ja oli hauska todeta, että tällä kertaa paikalla suurin osa oli enemmän teknisiä ja lukuja pyörittäviä tyyppejä kuin boheemeja ja taiteellisia. Siitä huolimatta kaikki sai todella hienoja tuotoksia aikaan. Workshopin pitäjän kanssa harjoittelimme erilaisia piirtämisen tekniikoita tussilla ja suurimmaksi osaksi harjoittelimme mallista erilaisten alueiden "täyttämistä" eri kuvioin. Malleista harjoittelun jälkeen aloitimme oman tuotoksemme. Keskittyminen tilassa oli huimaa. Jos joltain putosi kynä tai mikä tahansa muu esine niin kaikki hyppäsivät penkiltä säikähtäessään. Aika lumoavaa tuo piirtäminen. Minuun teki suurimman vaikutuksen se, että olen aina ajatellut etten osaa piirtää mitään enkä saa mitään hienoa aikaiseksi, mutta tuon session jälkeen olen aivan toista mieltä. Jokainen osaa omalla tavallaan piirtää! Tästä tulee todella olemaan hyötyä ammattini harjoittamisessa ja koululaiset pääsevät sitten minun johdolla lumoutumaan tästä tyylistä. Katsotaan. Seuraavat kuvat kertovat ehkä paremmin mistä oli kyse.