keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Muutama sananen Singaporesta

Lupailinkin pian kirjoittaa juttua Singaporesta, jossa vierailimme Halloween-viikonloppuna. Täältä KL:stä lentää sinne noin tunnin verran. Olin jo pitkään haaveillut pääseväni joskus Singaporeen. Ollessani koulunkäyntiavustajana sain alakoulun enkun tunneilla jonkinlaisen kipinän kyseiseen kaupunkiin ja nyt sen livenä näkeminen olisi mahdollista, olin tosi innoissani! :)

Lähdimme pe-iltana Tuomon töiden jälkeen valloittamaan tätä uutta kaupunkia. Tuomo oli kyllä käynyt siellä jo aiemmin. Joka tapauksessa, samaisen illan aikana ei ehditty paljoa kierrellä muuta kuin vähän hotellin ympäristöä ja käytiin ostamassa pientä iltapalaa lähikaupasta. Hotellimme sijaitsi keskeisellä paikalla, mm. Chinatown oli ihan kivenheiton päässä. 

Olimme jo illalla päättäneet, että lauantaina ottaisimme sellaisen Hop on Hop off -bussin, jolla saisimme helposti kierrettyä ja nähtyä kaiken, koska aikaa oli loppuen lopuksi vain yksi kokonainen päivä, lauantai. Aamupalan jälkeen lähdimme hotellilta kaatosateessa kohti bussipysäkkiä. Kastuminen ei haitannut muuta kuin bussin sisätiloissa, joka oli ihan kuin pakastin. Onneksi vesisade lakkasi pian ja päästiin bussin toiseen kerrokseen, joka oli siis avoin ja sieltä sai otettua kivoja kuvia.




Jäimme pois bussista ja jälleen alkoi sataa, joten päädyimme lelumuseo Mintiin, jossa väitettiin olevan koko maailman suurin leluvalikoima. Noooo, en tiedä, olihan siellä aika paljon kaikkea, mutta odotuksen oli ehkä suuremmat. Museo koostui neljästä eri kerroksesta ja siellä oli eri maista ja eri vuosikymmeniltä vanhoja leluja, oli Mikki Hiirtä, Aku Ankkaa, Betty Boopia, Kippari Kallea ja kaikenlaisia tinasotilaita ja ties mitä. Hekku ainakin tykkäs ;)






                                                    Ensimmäisiä radio-ohjattavia...


Tuomo muisti tämän autoradan lapsuudesta
                               Tuliaiseksi piti tietenkin ostaa mikäs muukaan kuin Tuomas veturi 


Lelumuseolta suuntasimme Hekun sanoin maailmanpyörään, kyseessä siis Singapore Flyer. Hyvin samanlainen kuin Lontoossa London Eye ja Helsingissäkin on nykyään Finnair Sky Wheel. Kiva kokemus tämäkin, huikein maisemin.






Maisemien jälkeen jatkoimme kaupungin tarkastelua jälleen turistibussin kyydissä. Se vei meidät seuraavaksi Chinatowniin niin että tukka vaan viuhui tuulessa :D








Chinatownin jälkeen oli pieni lepo paikallaan ja illalla mentiin vielä hotellin lähiympäristöön kävelemään ja ihmettelemään kaunista iltaa joen varrella. Clarke quay näkyy taustalla värikkäine rakennuksineen. Tämä oli ikään kuin sellanen pieni ravintolakortteli tai oikeastaan enemmänkin alue, missä oli baareja ja ravintoloita ja keskellä pieni aukio suihkulähteineen. Syömään päädyimme kuitenkin ravintolakadulle toiselle puolelle joen rantaa, intialaisessa ravintolassa oli taasen todella hyvää ruokaa ja Hekulle maistui mansikka-lassi. 







Seuraavana päivänä meillä oli vielä hetki aikaa käydä katsomassa nähtävyyksiä. Kirjauduimme hotellista ulos ja hurautimme taksilla Marina Bay Sands -hotellille, joka muodostuu siis kolmesta "tornista" joiden päälle on rakennettu laivan mallinen rakennus, jossa on hotellin uima-allas ja kattoterassi sekä turisteille oma näköalatasanne, jonne pääsi nauttimaan taas hiukan korkeammista maisemista. 

 Pienoismalli Marina Bay Sands


 Hekun ottama kuva ;)



 Maksimipaino ei vielä ylittynyt...
Lentokentän ravintolassa piti asetella uudet kalsarit näytille :)

Singaporen reissu toi kivaa vaihtelua arkeen täällä KL:ssä. Se oli kaupunkina paljon modernimpi ja siistimpi, vaikkakin kalliimpi kuin tämä. Joka tapauksessa kiva matkakohde, mennään varmasti vielä uudelleen, sillä nähtävää riittäisi pidemmäksikin aikaa. Singaporen edustalla on mm. lomasaaria ja löytyypä sieltä myös mm. Universal Studios yhdeltä "viihdesaarelta" :) Niin ja Legolandia sekä Hello Kitty -maailmaa unohtamatta, jonne voi poiketa automatkalla täältä Singaporeen ;) 


keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kaupunkikävelyt, kaunis kaupunki Singapore sekä kaverit Suomesta, Langkawia unohtamatta ;)

Saatoin eilen myöhään illalla lentokentälle meillä kylässä olleen kaveripariskunnan. Kyllä oli tyhjä olo kotiin tullessa. Rakastan ihmisiä, ja etenkin ystäviäni, jotka ovat minulle kaikki kaikessa. No, vaikka tuleekin ikävä, niin on hauska muistella meidän reilu viikon ajan puuhaamia juttuja. Kerkesimme tehdä ja nähdä paljon sellaisia juttuja, joita me emme olleet vielä ehtineet täällä KL:ssä. 

Ensin halua kertoa muutaman viikon takaisista kaupunkikävelyistä, jotka oli järjestetty Masun puolesta. Eräs MaSulainen piti meille kolme erilaista kävelykierrosta, jotka oli aivan mahtavia infopaketteja kotikaupungistamme. En päässyt osallistumaan viimeiselle, jossa käytiin paikallisilla markkinoilla ja kukkakaupoilla, mutta kaksi ensimmäistä tutustutti meidät mm. Chinatowniin, intialaisten kaupunginosaan Brickfieldsiin sekä keskustan alueeseen. Kävimme moskeijassa, pienillä ruokamarkkinoilla, muutamassa eri temppelissä, maistoimme paikallisia herkkuja, söimme katukeittiössä lounasta, saimme tietää perinteisen malesialaisen talon historiasta ja paljon muuta. Toisella kävelyllä kävelimme käytännössä KL:n keskustan päästä päähän ja voin kertoa, että muutama rakko löytyy jaloista edelleen sen jäljiltä. Mutta ei haittaa, niin hauskaa se oli. Ja sain kerrankin omaa aikaa kun vein Hekun hoitoon keskustassa asuvalle ystäväperheelle. Hekku on tosin sen jälkeen kysynyt sata kertaa, että miksi jätin hänet yksin sinne. Lapsia hoiti siellä siis heidän lastenhoitajansa, joka puhuu vain englantia. Jotain hyötyäkin luulen siitä silti olleen, sillä pari päivää tästä eteenpäin olimme Singaporessa hotellin hississä ja hissin mennessä ylöspäin tyyppi rupes laskemaan: "wan,tuu,vii,voo,vaiv,sis" :D





Joulufiilistä ollaan yritetty hakea täällä järjestettäviltä joulubazaareilta. Silti on pakko todeta, että se joulufiilis on vain ja ainoastaan sen hetken kun olet siinä tilassa, missä soi joulumusiikki ja myynnissä on kaikenlaista joulukoristeista ja vaatteista koruihin ja joululeivonnaisiin. Kuitenkin ulko-ovea avatessa kuuma ja kostea tuuli pölähtää naamalle ja taas on fiilis kuin etelän lomalla ollessa. No, saahan Suomessakin joulufiilistä usein hakea, koska toivoo sitä valkeaa joulua lumilyhtyineen ja pakkasineen. Luulen, että fiilis tulee sitten joulun aikaan kun saa tavata kaikki rakkaat ihmiset, koristella aidon kuusen ja syödä herkullisia suomalaisia jouluruokia. Hekku ei uskaltanut mennä "kiinalaisen joulupukin" kanssa kuvaan, joten mun piti mennä turvaksi :)
Tällä kyseisellä joulubazaarilla lapset saivat myös askarrella joulukoristeita hurjaan 5RM:n hintaan eli n.1e maksoi tämä:

Tänä samaisena päivänä leivottiin Hekun kanssa vielä herkullinen isänpäiväkakku uudella Herra Hakkarais vuoalla, kiitos vielä Anniina! :)


Joulubasaarista seuraava päivä oli tosiaan isänpäivä. Masu oli järjestänyt syötävää ja juotavaa erääseen extreme-parkkiin, joka oli siis tämmönen elämyspuisto keskellä sademetsää. Siellä oli mahdollisuus mm. vuokrata pyörät, mutta päätarkoitus oli kiipeillä puiden väleihin rakennetuilla radoilla, joita oli eritasoisia. Vähimmäispituus helpoimmalle radalle oli kuitenkin sen 110cm, joten me katsoimme touhua alhaalta käsin. Näytti kyllä kivalta, pitää seuraavalla kerralla mennä aikuisporukassa, jollei tuo pieni mies ota kohta jotain kasvupyrähdystä. Tämä oli siis vähän samanlainen kuin mm. Turussa sijaitseva Flowpark, mutta sanoisin, että vähän hurjemmilla radoilla. Pieniä lapsia oli useita ja käytiin heittämässä pieni kävelylenkki metsäreitillä. Iltapäiväksi suunnattiin sitten kotiin odottelemaan Suomesta tulevia vieraita.





Vieraat Suomesta toivat mukanaan toivottua ruisleipää ja oltermannia, kyllä oli taas pitkästä aikaa hyvää, meiltä oli jo pakkasesta ehtinyt loppua molemmat herkut :) Tässä viimeisen reilu viikon aikana olen siis saanut toimia turistioppaana täällä huudeilla ja käväisimmehän me viime viikonloppuna Langkawillakin helpottamassa rantakuumetta ;) Tuli myös vihdoin käytyä kuuluisien kaksoistornien sisällä eikä vaan ulkopuolella ihastelemassa. Tässä vähän kuvasatoa viime viikolta:












Batiikkimaalausta: Hekun lintu ja mun norsut

Langkawille matkustimme siis viime viikonlopun ajaksi. Nähtävää olisi tosiaan riittänyt paljon pidemmäksikin aikaa ja rannallekin olisi saanut uppoamaan helposti viikon. Ihastuin tähän lomasaareen kyllä aika kovasti. Kaikki oli oikeestaan kohdillaan. Viikonlopun ainut miinus oli hotellihuoneeseen kantautuneet karaoken äänet. Meillä piti siis olla tavalliset hotellihuoneet, mutta koska hotelli olikin melkoisen täynnä, saatiin me hotellin katolta sellaiset omat mökit itsellemme. Oli aika eksoottista, mutta hauskaa :) Katolta näki alas toriaukiolle, jossa nämä iltamarkkinat karaokeineen pauhasivat. Onneksi meteli loppui joskus yhden jälkeen niin että unta riitti vielä aamuun mennessä. Muutama kuva hotellista: 




Lento täältä KL:stä Langkawille kestää tosiaan sen reilun tunnin ja maksaa n.30e/suunta. Meillä tuli pientä jännitystä elämään pe iltana kun tästä kotoa lähdettiin. Lampsittiin laukkujen kanssa alas tilaamaan taksia ja kuinka ollakaan, juuri nyt kun kerrankin menemme pitkästä aikaa taksilla johonkin, on rankkasade aiheuttanut järkyttävän ruuhkan, lähitunneli on suljettu ja meille tuleva taksi on sen takana jumissa. No, kyllä pinna kesti, sen puoltoista tuntia kun taksia odotettiin. Vihdoin saatiin yksi taksi, joka oli kyllä liian pieni, mutta ängettiin kyytiin ja käskettiin kuskia painaa kaasun pohjaan. Ehdittiin laukkujen kanssa check-in-tiskille juuri 4min ennen sen sulkemisaikaa, huh! Seitsemän aikaan illalla olimme siis perillä kohteessa ja emme siinä muuta ehtineet kuin käydä syömässä ja varaamassa seuraavan päivän veneretki. Sitten unta palloon ja aamulla aamiaisen kautta auton kyytiin, joka vei meidät pieneen venesatamaan. Oltiin siis varattu meille oma privaattikuski, jonka kanssa oli sovittu, että se pudottaa meidät aina yhdelle saarelle noin tunniksi. Siinä välissä päästiin sitten näkemään mm. kotkien ruokintaa yhden saaren edustalla. Kun pelastusliivit oli heitetty niskaan ja  veneen perämoottori lähti pärisemään kohti ensimmäistä saarta, olin jo aivan myyty ja mun mielestä reissu oli hintansa haukkunut. Oli se niin mukavaa. Ja tämä 4h setti maksoi yhdeltä ihmiseltä 50RM eli reilu 10e.








Saman päivän iltana katsastettiin vielä hieno auringonlasku ja vuokrattiin valmiiksi auto seuraavalle päivälle. Sunnuntaina kävimme vielä auton kanssa Skycabillä eli köysiradalla joka vei korkealle vuoren huipulle, hienolle näköalatasanteelle. Lisäksi kävimme uimassa yhdellä vesiputouksella, oli ihanan raikasta vettä ja muutenkin hieno kokemus.










Kaikin puolin oikein onnistunut viikonloppu. Voisin mennä koska vaan uudestaan Langkawille. Nyt huomaan, että en ole vielä kirjoittanut sanaakaan Singaporesta tähän postaukseen ja klo on 01.00 yöllä, jospa jatkan ensi kerralla ihan uudella otsikolla. Tästäkin tuli jo pitempi kun oli alunperin tarkoitus, tuli taas ahnehdittua ;) Ensi kertaan siis!








maanantai 13. lokakuuta 2014

Arkea vaan...

ei sen enempää. Semmoiset fiilikset tänään. Jostain syystä todella ankea maanantaimeininki, vaikka ilmakin on kaunis savusumusta huolimatta. Hekkukin nukahti juuri päikkäreille ja lupasin, että mennään altaalle kun herää. Siivojan pitäis kohta tulla. Sekin jotenkin ärsyttää. Tai aina pitäis kehittää jotain siksi aikaa kun hän tulee tänne ettei oltais tiellä. No, altaalle voi onneks mennä, mutta ei viideks tunniks. Kaupassa kävin jo aamulla kun oli hiljaista liikenteenkin puolesta. No, täytyy nyt taas nostaa se hymy naamalle ja olla tyytyväinen, että illalla koti on taas puhdas :)

Viikonloppuna pääsin ekaa kertaa naisseurassa tuulettumaan täällä Kuala Lumpurissa. Muutama innokas suomalaisäiti järjesti Masun naistenillan lauantaina ja meille oli pöytä varattuna sellasessa kattoterassibaarissa. Ilma oli kovin sateinen ja synkkä, joten ei ollut ehkä paras mahdollinen näkymä, mutta hauskaa oli. Kattoterassibaarista siirryttiin drinksujen jälkeen vielä eräälle jazzklubille kuuntelemaan hyvää musiikkia. Sieltä sai myös hyvää ruokaa :p Meitä oli reilu kymmenen tyyppiä mukana. Kotiin tultiin sitten kimppataksilla, ettei kenenkään tarvinnut tulla yksin. Tuulettuminen teki hyvää ja päätin, että pitää järjestää tollasia useammin, saan ihan tarpeeks olla täällä kotona ja mietiskellä kaikenlaista.

Yks päivä tuli kova pullahimo ja leivottiin korvapuusteja Suomi-kaipuuta helpottamaan. No, kardemumma oli jäänyt kauppaan, samaten raesokeri. Kyllä ne silti pullalta maistui ja Hekku, joka ei vielä koskaan ole suostunut maistamaan mitään taikinoita, istui nyt tikkana vierellä ja napsi taikinaa suuhunsa minkä kerkes. Olen tainnut löytää pullakaverin ;)


Nyt kun tuli herkuista puhe, voinkin esitellä seuraavaksi yhden syömistäni jätskiannoksista täällä joku tovi sitten. Mystique oli tämä höyryävä herkku nimeltään...

Viikko sitten maanantai oli täällä jälleen vapaapäivä. Syksyyn osuu täällä aika paljon lomia ja tämmösiä erillisiä lomapäiviä, jotka saattaa olla ihan keskellä viikkoakin, niinkuin parin viikon päästä on ke vapaa, kun on intialaisten juhlapäivä. En nyt muista minkä profeetan synttäri tms.nyt oli kyseessä, mutta me nautittiin päivästä ystäväperheen kanssa. Ensin oltiin altaalla ja sitten herkuteltiin tortilloilla, mantelikakulla ja jätskillä, nam. Kiitos vielä M&J&J&I ;)





Meille ei ole tullut kunnolla postia reilu kolmeen viikkoon. Viime perjantai sitten vähän yllätti kun posti toi mummin lähettämän kirjeen Hekulle. Kirje sisälsi mm. Robin-lehden ja pienen muumikirjan Kuka Joulu on?. Tämä kuva ehkä summaa fiilikset tämän kirjeen saavuttua:

Mutta. Olen huolissani niistä posteista, jotka ovat jääneet tulematta tällä aikavälillä. Tiedän useamman kirjeen olevan vielä tuloillaan ja eilen selvisi, että Hekun kummisedän lähettämä nimipäiväpakettikin tekee vielä matkaansa tänne. Toivon kovasti, että ne kaikki löytävät tänne perille asti. Yleensä kirjeposti matkaa tänne n.2 viikkoa, mutta tässä kerran jo yllätti sekin, että ystäviemme heinäkuussa Pariisista lähettämä kortti saapui tänne syyskuun puolessa välissä. Joten jaksamme vielä odottaa ;)

Tämä viikko piti sisällään myös Masun ensimmäisen leikkiryhmän. En muista kirjoitinko siitä täällä, mutta päätettiin perustaa Masun oma leikkiryhmä, jotta lapset pääsisivät silloin tällöin leikkimään suomeksi ja samalla myös äidit saisivat jutella keskenään omalla äidinkielellä. Jo ensimmäinen kerta oli mielestäni menestys kun saatiin kokoon jopa 9 äitiä ja lapset. Odotan innolla seuraavia kertoja! Tarkoitus olisi kehitellä kaikenlaista kivaa tekemistä eri teemoilla; askartelua, laulua ja leikkejä.

Eilen poikkesimme Chinatownissa tonttulakin metsästyksessä. Tai ei sitä kauan tarvinnut etsiä. Useampi kauppa oli nimittäin laittanut esille joulukuuset, joulukoristeet ja kaiken maailman vilkkuvalohärpäkkeet. Muovikuusia oli jos jonkin näköisiä, oli valkoisia, vihreitä, punaisia, lumiefektillä ja ties millä varustettuna. Muutama joulukoriste tarttui mukaan jo aiemmin mainostamastani Peter Hoesta. Ne olivat sen verran erikoisia, että halusin ne meille ja olin kuullut, että ne saattavat loppua kesken parin viikon sisällä :D Tärkein ostos oli kuitenkin se tonttulakki, joka tarvittiin joulukorttikuvaa varten.