keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Arjen puuhastelua ja vasemman puoleinen liikenne

Viimeiset kaksi päivää on vierähtänyt pitkälti arkisissa puuhissa. Eilen tuli ekaa kertaa kauhea tylsistyminen ja pelko elämisen sujuvuudesta täällä. Ensimmäisiä kulttuurishokin oireita,otaksun...

Puuha-Pete lottoa Pikku Myyn kanssa

Sydän pomppi pari kertaa ympäri kun seurailin nuoren miehen "Peppi pistossu pemppuja". Samaan aikaan piti siis kiivetä ylös alas ja laulaa peppitunnaria, ja sitten papatus kävi koko ajan Peppi-elokuvan tapahtumista. En ymmärrä suurinta osaa koska en ole nähnyt tätä kyseistä elokuvaa ihan kokonaan.(Hekku on katsonut sitä mummilassa, mummihan on myös super peppifani) Kyseinen nuori herra sen sijaan varmaan 10 kertaa. Peppi karkumatkalla tai jotain sinne päin, ruotsin kieli ei keskittymistä haitannut.

Tämä leikkipaikka oli kerroksessa 6, uima-altaiden vieressä. Kerroksesta 2 löytyi tällainen: 

Ulkona olo on täällä yhtä tylsää kuin kotona Suomessa, ei näy muita lapsia missään. Johtunee kuitenkin siitä, että condo, jossa asumme on suurilta osin vielä niin tyhjä ettei lapsiperheitä ole vielä ilmaantunut. Ensi viikolle meillä on onneksi jo yhdeksi päiväksi ohjelmaa kun mennään leikkitreffeille keskustaan masulaisten(=Malesian suomalaisyhdistys) kanssa :)

Tänään saapui myös tilaamamme ruokakauppalähetys. Jännitin sen saapumista kun mietin, että miten se homma sitten käytännössä menee. No, sähläämistähän se oli ja kunnolla: lähetyksen oli määrä saapua klo 12-14 välillä. No, odotin rauhassa, kunnes 13.56 Tuomo laittaa viestiä, että mene katsomaan oven taakse, siellä se lähetys on. Ei ollut. Hekku oli nukkumassa joten lähdin hissillä alas katsomaan, mikä on tilanne. Kävin jopa portilla mutten nähnyt ketään. Päätin lähteä takas ylös, jos olinkin väärän hissin ovella. No, kulkulätkähän se sitten lakkasi toimimasta ja olin jumissa alhaalla. Pieni paniikki iski kun mietin Hekun olevan yksin ja jos se heräisi ja ja ja...onneksi vartija kulki ohi ja avasi oven. Ei ollut lähetys huoltohissilläkään. Päätin yrittää vielä 2krs ovelta ja sieltähän pieni intialaismies löytyi, oli ollut väärässä rapussa. No, vartija neuvoi hänet huoltohissille ja minut omalleni. Taas sai odotella ja ruoat vihdoin saapuivat. Tähän sähläykseen meni semmonen 40min. Tavarat tulivat YLLÄTYS YLLÄTYS muovipusseissa! Voitte kuvitella kuinka monta muovipussia tarvittiin 24:ää 1,5l vesipulloa varten. Ja jäätelöparat olivat melkoisen sulaneita päästessään pakastimeen. Jospa ensi kerralla sujuis vähän helpommin!

Ajoin tänään ekaa kertaa autoa täällä. Ei se kamalaa ollut, mutta vaatii äärimmäistä keskittymistä ja koko ajan pitää miettiä sata kertaa olenko oikealla kaistalla, milloin kaistaa vaihdetaan ja minkä kaistan otan kun käännyn johonkin, meinas pari kertaa mennä vastaantulevien puolelle. Harjoitus tekee mestarin ja selvisimme lähimpään ruokakauppaan ja takasin! Suuri kiitos automaattivaihteiselle autolle ;)
Tässä vielä Hekku nukkeleikkipuuhissa. Ja seuraava kuva on omistettu Adessalle <3 Hekulta: 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti