tiistai 10. kesäkuuta 2014

Palapelejä ja isi-ikävää

Tuomo on ollut sunnuntaista lähtien työmatkalla ja sepäs aiheuttaa taas aikamoista aggressiivisuutta pienessä miehessä täällä kotona. H on tänäänkin sen 58 kertaa kysellyt että missä isi on. Mulla on käsivarret ihan haavoilla ja mustelmilla kun tyyppi purkaa ikävää muhun lyömällä ja raapimalla. Tänään kuvioihin tuli uusi juttu, kaikesta itketään sydäntä särkevästi ja mikään ei mene hyvin. Voi pientä. Yritän ymmärtää, mutta täytyy myöntää että alkaa itselläkin olla paukut jokseenkin loppu. Samanmoinen työreissu on tiedossa vielä ensi viikolla. 

On meillä kuitenkin ollut kivaakin kahdestaan. Eilen käytiin autolla läheisessä ostoskeskuksessa ja sieltä tarttui mukaan vesileikkeihin lötköpötkö ja Tuomas Veturi -palapeli. H ei oo aiemmin ollut innostunut kyseisestä veturista, mutta täällä se tuntuu olevan niin hitti, että on kaikki kaupat pullollaan. Tässä ensin kuva meiän sunnuntai-illasta kun äiti kokkaa ja Hekku tekee Peppi-palapeliä:
Ja sitten tietysti uudesta palapelistä ja tekijästä:
Ja ei mennyt kuin hetki ja näytti tältä:
Palapelistä on tullut niin rakas että sitä tehdään joka aterian yhteydessä pari kertaa ja aamulla heti noustessa ja nukkumaan mennessäkin. On kyllä hintansa haukkunut tuo 1,8e peli ;)

Iltapäivisin ollaan käyty uimassa. Hekku haluaisi omapäisesti vaan mennä ja hyppiä ja sukeltaa altaaseen ja mitenkäs muutenkaan kuin ilman kellukkeita ja uimarengasta. Yleensä huolii sentään kelluntauimapuvun, mutta eilen ei sitäkään. Yritä nyt tollaselle uhmikselle sitten selittää mitä tapahtuu jos äiti päästää irti. Ollaan suosiolla siirrytty siis lasten altaaseen jossa voi peuhata vapaammin ilman kelluntavälineitä. 

Tänään meillä oli siivouspäivä. Ollaan jossain vaiheessa palkkaamassa siivooja tänne, mutta en oo vielä halunnu ketään ylimääräistä meiän arkeen ja katsotaan sitten ajan kanssa kun ollaan paremmin asetuttu, sitten on helpompi kertoakin mitä haluaa hänen meillä tekevän. Toistaiseksi siivous on ollut mulle vähän sellanen henkireikäkin täällä, on tekemistä ja on kiva nauttia puhtaudesta. Toki pinta-alaa on kolminkertaisesti vanhaan asuntoon verrattuna, ettei ihan tunnissa siivoa, mutta eipä mulla oo kiire mihinkään nyt.
Ja kuten arvata saattoi, halusi Hekkukin vähän osallistua...

Odotamme ylihuomista innolla, sillä silloin tapaamme muita suomalaisia äitejä ja heidän lapsiaan. Leikkitreffit siirtyivät pidettäviksi meille aikataulusekaannuksen takia, kiva juttu, ei tarvitse itse matkustaa nyt mihinkään :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti