lauantai 27. syyskuuta 2014

Pitkästä aikaa osa 2

No niin, nyt palaan kesken jättämääni tarinaan. Kertomatta jäi siis viime kerrasta vielä vesipuistoreissu ja Chinatown. 

Vesipuisto onkin täällä jo kertaalleen esitelty, mutta tällä kertaa meillä oli kamera mukana vedessäkin, joten ajattelin postata vähän kuvasatoa reissulta niin ei tule kovasti toistoa. Mummo oli tällä kertaa meidän mukana, joten pääsimme Tuomon kanssa myös kokeilemaan kaikki hurjimmatkin liukumäet. Sunway Lagoonissahan väitetään olevan maailman suurin vesiliuku, Vuvuzuela, sitäkin siis testattiin. Kuva lainattu heidän sivuiltaan, eihän tuollaista olisi itse mitenkään saanut otettua ;)

Meno oli melkoista, mutta hauskaa kuitenkin. Kumilauttaan mahtuu semmoset 6-8 henkeä ja sitten se tulee ensin tuon putken tosta ja laskee sitten hurjasti tonne töttöröön ja liukuu puolelta toiselle niin että mahanpohjasta vihlasee pariin kertaan ja sitten on vielä putki josta tulee ulos altaaseen. Mulla kävi ensimmäisellä kerralla vähän huono tuuri kun painopiste osui niin, että olin koko ajan selkä menosuuntaan, onneksi toisella kertaa pääsin näkemään mihin oltiin menossa :D

Vesipuistossa on erilaisia alueita. Kahdella eri lastenalueella on kaikenlaisia vesiliukumäkiä ja vesipyssyjä.
Hekku paineli tuolla kyllä menemään sellasella vauhdilla että tuli ihan hiki katsellessa. Eikä pelännyt MITÄÄN :)

Aaltoallas ja tekoranta kuuluivat myös vesipuiston anteihin.



 Altaan yllä kulki riippusilta ja tuolta mistä silta lähtee, saa myös vaijeria pitkin valjaissa roikkuen laskea altaan ylitse hurjaa vauhtia. Nämä kuuluu siis extreme-parkin antiin, siellä ei käyty.
Samalla lipulla pääsee siis vesipuiston lisäksi myös huvipuistoon ja eläinpuistoon joten olihan sielläkin käytävä taas. Eläinpuisto ei kierretty niin perusteellisesti kuin viime kerralla, mutta huvipuistossa päästiin käymään nekin laitteet mihin ei voitu Hekun kanssa viimeksi mennä kuten vuoristorata.

Hupipuistosta kotiuduttuamme käväisimme vielä yhdessä päivällisellä ja siellä saatiin Tuomon kanssa vielä ajatus illalla ulos lähtemisestä. Ihan kahdestaan! No, tuumasta toimeen, pian oli kotona vaatteet vaihdettu ja odoteltiin taksia alaporteilla. Käytiin vähän katsastamassa Kuala Lumpurin yöelämää kuuluisalla baarikadulla Changkatilla. Kyllä oli mukavaa :)


Seuraavana päivänä käytiin vielä katsastamassa Chinatown. Oltiin oltu siellä kerran aiemmin, joten tiedettiin jo mitä sieltä löytyy jne. Itse odotin siltä jotenkin enemmän. Yksi katu ja pari poikkikatua siihen lisäksi, ja ihan täynnä kaikkea feikkiä. Fiilis oli sama kuin aikoinaan Tallinnassa Mustamäentorilla tai mitä näitä etelän reissuja on tullut tehtyjä, markkinameininki. Joka toinen huutelee ja ehdottelee uutta laukkua, lompakkoa, kenkiä, vaatteita, dvd:itä. En tykkää tinkimisestä joten ei yhtään mun paikka. Onneksi olin kuitenkin saanut kuulla Peter Hoesta, joka oli kuulemma ihana sisustuskauppa Chinatownin ytimessä. Se oli kuitenkin hankala löytää, mutta lopulta etsimisen arvoinen. Googlettamalla Peter Hoe Beyond pääset fiilikseen, ihania sisustusjuttuja, tyynyliinoista huonekaluihin ja servettirenkaisiin. Tyyli on hyvin aasialainen, mutta samalla myös hauska kun useiden kankaiden kuoseissa on esimerkiksi paikkojen nimiä Kuala Lumpurin alueella. Itselleni tarttui mukaan onneksi vain keittiöpyyhkeitä. Aion viedä jokaisen meillä täällä vierailevan kyseiseen paikkaan, niin kaunista siellä oli ja ihania tuliaisia ostettavaksi.

Pitihän mummolle kuuluisa trampoliinipuistokin näyttää. Suuntasimme siis sinne yhtenä arkiaamupäivänä pomppimaan tunniksi. Kyllä maistui tuorepuristettu mehu hyvältä hyppimisen päätteeksi.





Pari viimeistä päivää on olleet meillä aika ikävän täyteisiä. Mummo lähti torstaina koti-Suomeen ja se oli Hekulle kova paikka. Olisi halunnut saattaa mummoa vielä pidemmälle ja sitten kun piti kädestä irrottaa niin voi sitä itkua, lopulta kaikki itkettiin. Hekku huusi haluavansa äkkiä Suomeen. No, onneksi itku helpotti lopulta kun mentiin katsomaan lentokoneita ja lentokenttäjunaa. Tämän jälkeen käytös on ollut kyllä uhmakkainta mitä tähän mennessä on koettu ton tyypin kanssa. Ekana mummottomana päivänä tavarat lenteli ja mä olin kuin joku kissojen raapimapuu ja iskujen kohde. Lisäksi mun olis pitäny koko ajan mennä pois. No, eihän tuo ole ihmekään kun on saanut nautiskella kaks viikkoa täyttä jakamatonta huomiota, että olisihan tuo normaali reaktio ihan Suomessakin jos olisi saanut olla jonkun kanssa noin pitkän ajan putkeen. Nukkumaanmenokin on ollut melko haastavaa. Tuolla se tälläkin hetkellä huutelee, että haluaisi mun viereen ja "äiti voisi tulla mun kanssa tänne", ja kello on pian 22:30. 

No mutta, pian alkaa taas uusi viikko ja tiedossa on muutamat eri treffit äitien kanssa, ihanaa! Kävin tänään yhdessä kirjakaupassa pyörimässä ja siellä oli jo jouluaskarteluun kaikenlaista myynnissä. Hurjaa! Täällä olen varsin pihalla vuodenaikojen vaihtelusta enkä vieläkään käsitä että ensi viikolla on tosiaan LOKAKUU. 

Ensi kertaan! 

tiistai 23. syyskuuta 2014

Pitkästä aikaa...

...saan aikaiseksi blogitekstin. Olen muutamalle kaverille jo viesteissä kertonutkin, että on ollut vähän blogitaukoa, monestakin syystä. Ensin oli jonkin aikaa sellainen tyhmä fiilis, ettei oikein keksi mitään kerrottavaa, enkä jaksa lätistä mitään arkipäiväistä. Ehkä oli taas joku ahdistuskausi, joita täällä tuntuu riittävän. Sitten tuli kylään kauan odotettu mummo. Hekku on ollut tohkeissaan, kun on joku joka jaksaa leikkiä ja touhuta ja tehdä sen seitsemännen kerran saman palapelin uudelleen. Mummo on myöskin laittanut joka kerta nukkumaan viimeiset kaksi viikkoa, saa nähdä miten suu pannaan torstaina kun mummo lähtee kotimatkalle. Ei taida H sitä oikein vielä ymmärtää, totuus iskee päin pläsiä sitten varmaan aika voimakkaasti, mutta siihen olla asennoiduttu, nyt otetaan kaikki ilo irti vielä kun voidaan. Seuraavaksi voidaan ruveta odottamaan marraskuuta jolloin saapuu toivottavasti seuraavat vieraamme ja joulukuussa onkin Suomen vierailun vuoro.

Mitä onkaan sitten pitänyt sisällään viimeiset kaksi viikkoa tai peräti kolme-neljä? Nyt mummon kanssa ollaan käyty vesipuistossa, KL towerissa, lintupuistossa ja Chinatownissa sekä lukuisissa ostoskeskuksissa. Ollaan siis pyöritty tässä KL:n alueella. Mummolle oli tärkeintä nähdä Hekkua ja viettää mahdollisimman paljon aikaa hänen kanssaan joten emme lähteneetkään suunnittelemaan mitään pidempää reissua ja ne olisi pitänyt sijoittaa sitten viikonlopuille kun Tuomokin olisi ollut vapaalla. 

Reilu viikko sitten lauantaina 13.9 oli Malesian suomalaisyhdistyksen eli Masun rapujuhlat. Itse innokkaana ihmisenä liityin Masun hallitukseen tuossa taannoin ja pääsin heti osallistumaan järjestelyihin. Mun nakkina oli ottaa ilmoittautumiset vastaan, kirjoittaa osallistujille nimilaput rintaan ja tehdä pirskeiden salaatit. Olin kyllä innoissani saadessani vähän äksöniä ja ryhtiä elämään. En ollut koskaan aikaisemmin ollut rapujuhlissa, joten tämä oli siinäkin mielessä mielenkiintoinen kokemus. Juhlat oli tosi kivat, viihdyttiin ihan aamun pikkutunneille saakka. Ja mikä mukavinta, saimme juhlia Tuomon kanssa kahdestaan ilman Hekkua, ja nautittiin kyllä täysillä vapaa-ajasta mummon hoitaessa Hekkua kotona. 

Mummo toi mukanaan paljon uusia leluja Hekulle. Tyyppi on ollut aika pyörryksissä kaikista yllätyksistä, mitä mummon laukusta on putkahdellut tässä muutaman viikon aikana. DVD-kokoelmakin on kokenut melkoisen uudistuksen, pitäisi kaiketi laittaa Suomeen päin menemään sellaisia, joita on täällä katsottu jo sen 150 kertaa. No, antaa nyt nauttia sitten, ei sitä oikein voi kieltääkään. Hekulla oli 11.9 nimpparitkin ja niitä juhlittiin tietysti minkäs muunkaan kuin Mikki-kakun ja ruisleivän kera ;) 

Kuvassa näkyvät Postimies Pate -lelut tulivat nimpparipaketeista. Täällä on pyörinyt kyllä semmonen erikoislähettipalvelu että :D on kuljetettu millon mitäkin tuolla helikopterilla. Tässä vähän tunnaria fiilistelyyn: Postimies Paten erikoislähettipalvelu

KL Birdparkissa eli lintupuistossa pääsee katsomaan lintuja todella läheltä ja tepastelemaan heidän kanssaan puiston kujilla. Alueen päälle on rakennettu iso verkko, jotta linnut eivät pääse karkuun. Tila ei kuitenkaan tunnu tippaakaan ahtaalle, puisto onkin luokiteltu maailman suurimmaksi tuollaiseksi, jossa linnut pääsevät vapaasti elelemään. Puistossa on yli 3000 lintua ja 200 eri lajia. Ainoat linnut, jotka olivat häkeissä oli papukaijat. Välillä tuntui kyllä aika pelottavalta se, että riikinkukot valtavine pyrstöineen tepastelivat muutaman sentin päässä tai että linnut lentelivät päiden yli vapaasti. Seuraavat kuvat puhuvat puolestaan:











Mummolla oli nimipäivä viikko sitten maanantaina ja kävimme eräässä kahvilassa herkuttelemassa sen kunniaksi. 


Viime tiistaina täällä vietettiin puolestaan Malesian päivää ja se oli vapaapäivä myös Tuomolle. Kävimme KL-towerissa katsomassa maisemia ja muutenkin pyörimässä keskustassa. Ilma oli tosin kovin sumuinen, mutta kiva se oli tuokin torni kokea ja nähdä maisemia korkealta. Jännä miten korkeus ei täällä paljoa päätä huimannut, johtuisiko sitten siitä, että ympärillä on kaikennäköisiä pilvenpiirtäjiä. Mun mielestä esim. Berliinin tv-torni tai Näsinneula ovat tuntuneet paljon korkeammilta kuin tämä. 




Näköalatasanteen seinällä oli listattuna vierekkäin maailman korkeimmat tornit. Tässä neljä korkeinta. Tuohon kolmanteen me pääsemmekin kenties vierailulle kun menemme Saaran luokse kylään ;) 




Taidan jättää seuraavaan kertaan tarinat vesipuistokäynnistä ja Chinatownista, nyt täytyy mennä! Palaan pian asiaan! ;)



lauantai 30. elokuuta 2014

Jump Street - Trampoline park



Löysin kyseisen paikan ehkä muutama kuukausi takaperin selatessani facebookissa yhtä sivustoa, joka suosittelee kaikenlaista tekemistä KL:n alueella. Sivusto antaa tosi kivoja vinkkejä ihan vauvasta vaariin ja trampoliiniaerobicista vintage-festivaaleihin. Mä bongasin tämän trampoliinipuiston trampoliiniaerobic-ilmoituksen kautta. Katselin samantien myös youtubesta videoita, että mitä se sellanen trampoliiniaerobic oikein on. No, näytti ihan kivalta, mutta totesin, että täytyy ensin testata tuota hyppimistä ihan omassa rauhassa, plus kunnon kohotuksesta salilla ei varmasti myöskään olisi haittaa. Niinpä olemme nyt jo kaksi kertaa käyneet Hekun kanssa pomppimassa kyseisessä paikassa ja mennään varmasti pian uudelleen, on se niin hauskaa :)



Paikka on meiltä semmosen 20 minuutin ajomatkan päässä. Yksi aika merkittävä miinus paikassa on se, että sinne myydään aina tasatunnein rannekkeita, joilla sitten saa sen tunnin pomppia niin paljon kuin kerkiää. Sitten vähän ennen tasaa alkaa hälytyskellot soida ja ilmoitetaan, että tietynväristen rannekkeiden omaavien pitäisi nyt poistua. Voit siis samalla ostaa kaksikin tuntia kerralla ja saat sitten kaksi erinväristä ranneketta käteesi. Tämä aikasysteemi ei vaan tällaisessa kaupungissa, missä on AINA ruuhkaa, toimi oikein hyvin, aina on vähän myöhässä siitä tasasta tai ärsyttävästi puolivälissä tuntia. No, onneksi vieressä on ostoskeskus missä saa vähän tapettua aikaa tarpeen vaatiessa, niin kuin viimeksi tuli asioitua postissa. Hyppiminen maksaa 4,8e/tunti ja lisäksi pitää ostaa siihen soveltuvat sukat 1e/pari, eli ei ole tämäkään hinnalla pilattu. Lisäksi sukat ovat "ikuiset" eli ne pitää vaan muistaa ottaa mukaan seuraavalla kerralla. Niin ja Hekun pomppinen on ihan ilmaista, joten voisin käydä paikassa ihan ilmaiseksikin jos en haluaisi itse hyppiä.

Trampoliinipuisto on siis iso tehdashalli, johon on rakennettu suuria trampoliinialueita. Lastenaluekin on erikseen, missä saa hyppiä vain lapset. Lisäksi on temppualue, missä voi tehdä suurelle patjalle hypäten kaikenlaisia temppuja. Sitten on kolme koripallotrampoliinia, kuten ylläolevassa kuvassa jo vilahtaakin ja 2 polttopallo-kenttää, joissa on trampoliineja. Niin ja sitten vielä yleinen alue, jossa paljon neliön mallisia trampoliineja vieri vieressä ja vielä ns. juustomonttu, jonne saa pomppia trampoliineilta. Ja löytyyhän tuolta sitten vielä 2 perustrampoliinia, joissa saa hypätä vain yksi kerrallaan. Kuvat kertovat enemmän:


 Yleiskuvaa
                               Lastenalue
 Polttopallo
 Yleinen alue
Perustrampoliinit

Nyt huomaan, etten ole ottanut yhtään kuvaa siitä temppupaikasta. Ehkä siksi, ettei Hekulla pituus sinne vielä riitä (110cm on raja). Lainasin kuvan yhdestä nettiartikkelista, kuvassa High Performance.
High Performance

Kun ensimmäisen kerran vierailtiin tuolla, kuvittelin, että kyseessä on varmaan KYLMÄ tehdashalli ja mietin lähtiessä, että laitanko varmuuden vuoksi pitkähihaisen. No, eihän siellä mitään ilmastointia ollut, katoissa pyörii kyllä suuren suuret propellit, mutta hiki on pinnassa ihan ilman pomppimistakin. Vettä tulee siis varata mukaan ja janon sammuttajia saa myös Jumpstreet cafesta, josta saa myös kuulemma KL:n parasta kahvia. Kahvilasta saa lisäksi myös pientä purtavaa, lounasta, muffinsseja ym. 

Tämä on hauska ja käymisen arvoinen paikka ja vielä ensimmäinen Malesiassa. Nyt pitäisi vaan vielä uskaltautua sinne trampoliiniaerobiciin joku päivä...



sunnuntai 24. elokuuta 2014

Rauma-ikävä

Mulla on ollut tänään kauhee ikävä Raumalle. En tiedä mistä se tuli. Kenties kaatosateesta ulkona. Raumalla tais olla aika sateisia ne syksyt, mitkä siellä vietin opiskelujen merkeissä. 

Näin sateisena päivänä roikuin netissä muun perheen ollessa päikkäreillä. Eksyin selailemaan ihmisten facebook-profiileita ja joukossa oli myös muutama opiskelukaveri Raumalta. Heidän kuvistaan tämä varmaan lähti liikkeelle tämä suuri ikävä. Olen aiemminkin tänä kesänä ikävöinyt sinne ja myös aiempina vuosina. Apua, nyt mulle tulee ihan itku ku rupean ajattelemaan hetkiä siellä...Mietin myös, että onko aika kullannut muistot, EI ole. Mua vaan ehkä harmittaa, että jouduin lähtemään Raumalta vähän pakon edessä, jotta sain oman perhe-elämän aloitettua siellä missä saatiin koko perhe asua yhdessä eikä erikseen. No, joka tapauksessa, päätin, että kun joululoma koittaa ja lentokone suuntaa Suomeen, niin aion kyllä tehdä reissun Raumalle jonain joulukuisena päivänä. Pakko päästä fiilistelemään vanhaan kaupunkiin ja olis toki kiva nähdä tuttujakin samalla. Kukahan lähtis matkaseuraksi?

Tiedän kyllä, että osasyy tähän ikävään on varmasti kova ikävä Suomeen. Paluu lomareissulta Thaimaasta tapahtui tällä kertaa tänne Malesiaan ja kotimatka ei kestänytkään sitä puolta vuorokautta. Odotin kyllä kotiinpaluuta tänne Kuala Lumpuriin, mutta jotenkin nyt on vaan haikeat fiilikset silti. Pian tulee 3kk täällä oloa täyteen. Sanotaan, että kulttuurishokin pitäis olla ohi 6kk:n jälkeen, puolessa välissä siis :) 

Ensi viikko on meillä vähän erilainen kun saamme "hoitoon" yhden 9-vuotiaan suomalaistytön. Hänen äitinsä käy jo töissä ja koulut eivät ole vielä alkaneet, joten tarjouduin pitämään hänelle seuraa päivät. Hekku odottaa jo kovasti ja on selittänyt, mitä kaikkea aikoo näyttää tytölle :) Hauska viikko varmasti luvassa! 


Joulukatu

lauantai 23. elokuuta 2014

Thaimaa, 5 päivän lomapyrähdys

Kotiuduimme eilen Thaimaasta reilun 5 päivän lomareissulta. Meillä ei ollut mitään pakettimatkaa, lennot ja hotelli oli varattuna erikseen. Hotellisuositus saatiin tutulta ja sitten vaan etsittiin mahdollisimman halvat lennot. Kuala Lumpurista Phukettiin lensi 1,5 tunnissa, koneessa tarjoiltiin jopa ruoka mennen tullen, ei siinä sitten muuta ehditykään kun oltiin jo perillä. Phuketista matkasimme Khao Lakiin ja takaisin taksilla, joka kesti noin tunnin verran. Tässä ensimmäisen päivän tunnelmia sunnuntai-illalta kun saavuimme kohteeseen:



                                           "Neidille" tuotiin mehu Hello Kitty-mukissa :)
Hotellimme Centara Seaview Resort oli rantahotelli, joka ulottui rakennuksineen jopa Khao Lakin pääkadulle saakka. Iso hotellialue piti sisällään kaksi eri uima-allasaluetta, tennis- ja squash-kentät ja päärakennuksen, josta löytyi kauppa, räätäli, lasten leikkihuone, kuntosali jne. Nyt ei kuitenkaan ollut sesonki ja se näkyi siinä mielessä, että oli hiljaista niin hotellilla kuin koko Khao Lakin ympäristössä. Monessa paikkaa rakennettiin tulevaa huippusesonkia varten. Ja olihan myöskin sadekausi, mikä näkyi muutamana päivänä oikein kunnon sateina, mitä ei voinutkaan enää kutsua kuuroiksi kun vettä tuli kaatamalla ainakin 6 tuntia. Pari päivää meidän lomasta meni siis sateen pitoon, mutta saatiin me aurinkoakin niin, että eräältä henkilöltä kuoriutuu nyt päälaen nahka ihan totaalisesti :)

Aiemmasta vierailusta Thaimaahan oli ehtinyt kulua se noin kymmenen vuotta. En ollut kuitenkaan aikaisemmin käynyt juuri Khao Lakissa. Mikään ei ollut radikaalisti muuttunut, paitsi hinnat. Aikoinaan kolme aikuista söi illallisen 10e:lla ravintolassa, nyt meidän perheen illallinen kustansi keskimäärin 25e. Mietin myös sitäkin, että voiko olla kyseessä joku Khao Lak-lisä vai se, ettei asiakkaita ole tarpeeksi niin nostetaan hintoja. En tiedä, kymmenessä vuodessa turismi on kyllä vallannut monet paikat ja sen takia kaikesta voidaan jo pyytää kovempaa hintaa. Eihän mikään tietenkään ole vertailtavissa Suomen hintoihin, mutta jäipä vaan ihmetyttämään.

Yhtenä sateisena päivänä kävimme Tsunami-museossa. Se houkutteli kovasti ja vaikka mä yleensä vihaan museoita niin oon kyllä oppinut pitämäänkin niistä jos niiden aiheet on jotenkin mulle mieluisia. Sisäänpääsy maksoi vaivaiset 2e henkilöltä. Kaksi kerrosta sisälsivät infoa tsunameista, niiden haitoista luonnolle ja sitten yksityisiä faktoja tästä kyseisestä tsunamista 26.12.2004. Lisäksi oli rahankeruu-lippaita, joilla autettiin orpoja lapsia ja videoita 2004 tsunamista ja sen jälkeisistä vahingoista. K-18-videohuoneen materiaali oli vähän liikaa. Fiilikset oli sieltä pois astuessa ja siellä ollessa vähän samanlaiset kuin aikoinaan Auschwitzin keskitysleirillä käydessä. Tuli huono olo ja kiire pois, ja mahdollisimman äkkiä. Tästä johtuen mä en edes kyennyt uimaan tuossa houkuttelevassa meressä. Hekku ja Tuomo kyllä polskivat innoissaan minkä kerkesivät, mutta mä en pystynyt. Se siitä ja seuraaviin hieman iloisempiin lomatunnelmiin :)



Kuten jo aiemmin kerroin, oli lapsille hotellissa oma leikkihuone. Sielllä Hekku olis viihtyny kaiken aikaa. Oli autoja, palapelejä, videoita, värityskuvia ja tehtiinpä me yks päivä yhteistyöllä batiikkimaalauskin.


 Koska uiminen on Hekun mielestä kaikkein hauskinta, tehtiin sitä reissussa paljon. Reissun kohokohta taisi olla vesiliukumäki, jota ensin laskettiin sylissä ja lopulta tultiin hurjasti yksin alas. Ja ainakin sen 50 kertaa. Meillä oli mukana vedenpitävä kotelo kameralle, sen avulla mahdollistuivat seuraavat kuvat:

Reissusta tarttui rusketusraitojen lisäksi mukaan Tuomolle räätälillä teetettyjä kauluspaitoja ja itselleni teetetin bleiserin. Sille ei kyllä täällä ole käyttöä, mutta Suomen vierailuja odotellessa. Hienoja ovat kaikki.

Lopuksi reissun kaunein ruoka-annos: Khao Lak Pineapple Deluxe :p